Jet lag
Mulla ei ole ikinä ollut näin pahaa jet lagia. San Diegossa heräsin joka aamu ennen seitsemää, pahin taisi olla klo 4. Illalla sitten väsytti ihan mukavasti, joten yöelämä jäi vähän vähemmälle. Viime lauantaina ja sunnuntaina heräsin viideltä.
Maanantai-iltana menin sitten nukkumaan 31 tunnin valvomisen jälkeen. Heräilin aina välillä hetkeksi, ilmeisesti jyräsin Mikan sängystä ulos ja se jouti tönimään mua, mutta nukuin 17 tuntia ja heräsin tiistaina klo 15. Kello oli silloin 5 San Diegossa, joten mun unirytmi siis pysyi entisellään... Tiistaina sitten menin nukkumaan joskus ennen kolmea unilääkkeiden avulla, heräsin viideltä, olin muutaman tunnin hereillä, ja nukuin sitten viiteen saakka! Ups. Viime yönä sitten nukuin pari tuntia, ja lähdin aamun ekalla bussilla Mikalta. En jaksanut yrittää maata sängyssä hiljaa, että se saisi nukuttua.
Yritän nyt sitten valvoa iltaan saakka ja nukkua sitten hyvät yöunet.
Ehkä yksi parhaista jutuista tuolla reissulla oli auton vuokraus. Vuokrattiin lauantaiksi auto, se oli joku vihreä Pontiac. Euroopassa se olisi normaalikokoinen auto, siellä se oli aika pieni. Tyänjako oli helppo, mä halusin ajaa ja Jenni lukea karttaa. Onnistuttiin tosin eksymään, koska Lonely Planetin kartta alueesta ei ollut kauhean kattava. Ei se mitään, nähtiin tosi hienoja maisemia. Tuli varsin amerikkalainen olo, kun ajetaan karussa vuoristossa ja radiossa soi country.
Jossain vaiheessa meinasin kääntyä Meksikoon, onneksi saatiin käännettyä se auto helposti ennen rajaa. Päämääränä oli siis Anza-Borregon kansallispuisto. Anza oli sen löytäjän sukunimi ja borrego on joku paikallinen lammaslaji espanjaksi. Matkalla pysähdyttiin Julianissa, joka on kuuluisa omenapiirakoistaan. Siellä oli jotkut omenafestarit, ja kaikki lähiseudun ihmiset olivat tulleet autoilla keskustaan. Meillä kesti ikuisuus löytää parkkipaikka, ja sitten kaikkiin ravintoloihin oli jonoa, joten lähdettiin suosiolla jatkamaan. Julian oli kyllä varsin suloinen pikkukylä, tuli ehkä vähän mieleen joku Gilmoren tyttöjen kotikaupunki pienemmässä koossa.
Julianista jatkettiin kansallispuistoon ja sen keskukseen Borrego Springsiin. Borrego Springsin keskusta koostui isosta liikenneympyrästä, joka oltiin nimetty Christmas Circleksi, ja lyhyestä pääkadusta. Käytiin siellä syömässä aidossa amerikkalaisessa dinerissa avokadohampurilaisateriat, oli todella hyvää ja täyttävää. Dinerin vessassa varoitettiin, että tislattu vesi, jotkin virvoitusjuomat ja olut voivat aiheuttaa syöpää.
Borrego Springsistä takaisin mennessä nähtiin auringonlasku aavikolla ja pysähdyttiin uudelleen Julianissa syömässä omenapiirakkaa, joka oli varsin hyvää. Vuoristoteitä oli yllättävän helppo ajaa pimeässä, tosin mun täytyi muutaman kerran pysähtyä tien sivuun ja antaa taakse kerääntyneiden autojen mennä ohi...
Maanantai-iltana menin sitten nukkumaan 31 tunnin valvomisen jälkeen. Heräilin aina välillä hetkeksi, ilmeisesti jyräsin Mikan sängystä ulos ja se jouti tönimään mua, mutta nukuin 17 tuntia ja heräsin tiistaina klo 15. Kello oli silloin 5 San Diegossa, joten mun unirytmi siis pysyi entisellään... Tiistaina sitten menin nukkumaan joskus ennen kolmea unilääkkeiden avulla, heräsin viideltä, olin muutaman tunnin hereillä, ja nukuin sitten viiteen saakka! Ups. Viime yönä sitten nukuin pari tuntia, ja lähdin aamun ekalla bussilla Mikalta. En jaksanut yrittää maata sängyssä hiljaa, että se saisi nukuttua.
Yritän nyt sitten valvoa iltaan saakka ja nukkua sitten hyvät yöunet.
Ehkä yksi parhaista jutuista tuolla reissulla oli auton vuokraus. Vuokrattiin lauantaiksi auto, se oli joku vihreä Pontiac. Euroopassa se olisi normaalikokoinen auto, siellä se oli aika pieni. Tyänjako oli helppo, mä halusin ajaa ja Jenni lukea karttaa. Onnistuttiin tosin eksymään, koska Lonely Planetin kartta alueesta ei ollut kauhean kattava. Ei se mitään, nähtiin tosi hienoja maisemia. Tuli varsin amerikkalainen olo, kun ajetaan karussa vuoristossa ja radiossa soi country.
Jossain vaiheessa meinasin kääntyä Meksikoon, onneksi saatiin käännettyä se auto helposti ennen rajaa. Päämääränä oli siis Anza-Borregon kansallispuisto. Anza oli sen löytäjän sukunimi ja borrego on joku paikallinen lammaslaji espanjaksi. Matkalla pysähdyttiin Julianissa, joka on kuuluisa omenapiirakoistaan. Siellä oli jotkut omenafestarit, ja kaikki lähiseudun ihmiset olivat tulleet autoilla keskustaan. Meillä kesti ikuisuus löytää parkkipaikka, ja sitten kaikkiin ravintoloihin oli jonoa, joten lähdettiin suosiolla jatkamaan. Julian oli kyllä varsin suloinen pikkukylä, tuli ehkä vähän mieleen joku Gilmoren tyttöjen kotikaupunki pienemmässä koossa.
Julianista jatkettiin kansallispuistoon ja sen keskukseen Borrego Springsiin. Borrego Springsin keskusta koostui isosta liikenneympyrästä, joka oltiin nimetty Christmas Circleksi, ja lyhyestä pääkadusta. Käytiin siellä syömässä aidossa amerikkalaisessa dinerissa avokadohampurilaisateriat, oli todella hyvää ja täyttävää. Dinerin vessassa varoitettiin, että tislattu vesi, jotkin virvoitusjuomat ja olut voivat aiheuttaa syöpää.
Borrego Springsistä takaisin mennessä nähtiin auringonlasku aavikolla ja pysähdyttiin uudelleen Julianissa syömässä omenapiirakkaa, joka oli varsin hyvää. Vuoristoteitä oli yllättävän helppo ajaa pimeässä, tosin mun täytyi muutaman kerran pysähtyä tien sivuun ja antaa taakse kerääntyneiden autojen mennä ohi...
