25.9.07

Kotona taas

Tulin vihdoin sunnuntaina kotiin. Matkalaukut oli jääneet Pariisiin, meni sitten mukavasti tunti aikaa lentokentällä ennen ku pääsin lähtemään. Mika oli vielä kerrankin ollut ajoissa hakemassa mua. Laukut saapui sitten eilen.

Yllättävää, musta tuntuu että en ois ollut ollenkaan poissa. Sunnuntai-iltana kotikotona oli heti ihan normaali olo. Mikan kanssa kaikki on niin ällösöpöä kuin ennenkin, tai ehkä kuitenkin vieläkin ällösöpömpää. Kesällä siis meni muutamaan otteeseen hermot koko suhteeseen, toivottavasti oli vika kerta kaukosuhteilua.

Suomalainen näppäimistö on tosin outo, en meinaa muistaa ä:n ja ö:n olemassaoloa...

Bostonissa ja New Yorkissa oli hauskaa. Olin tosin jotenkin niin väsynyt ja sekaisin, että kulutin enemmän aikaa kahviloissa ja puistoissa hengailuun, kuin ahkeraan nähtävyyksien kiertämiseen. Oli kyllä hauskaa niinkin. :)

Vaikeinta taisi olla sanoa Cassielle hyvästit Bozemanin lentokentällä. Kesäkuussa järkytyin, kun huoneeseeni tullessani näin ekana Cassien vaaleanpunaisen peiton, vaaleanpunaiset tyynyt, vaaleanpunaisen valokuvakehyksen ja nimikoidun Raamatun yöpöydällä. Olin ihan varma, että meistä ei voisi tulla hyviä ystäviä. Miten väärässä sitä voikaan olla! Cassie oli, ja on edelleen, yksi tärkeimmistä ihmisistä mun elämässäni.

Musta tuli suvaitsevampi ihminen tänä kesänä. Tutustuin moneen ihanaan ihmiseen, jotka ovat täysin erilaisia kuin mun tuntemani ihmiset Suomessa. Teki ihan hyvää nähdä, että esimerkiksi syvästi uskovat yhdysvaltalaiset voivat oikeasti olla tosi mukavia. Nyt on myös aikuisempi olo kuin keväällä, mä alan pikkuhiljaa hyväksyä, että olen jo 23-vuotias, eli käytännössä aikuinen. Nuori aikuinen on hyvä termi, aikuinen viittaa liikaa vanhempieni ikäluokkaan, enkä ole ihan samalla kypsyystasolla. Vaikka olenkin asunut jo nelisen vuotta omillani, tunsin oloni ihan eri tavalla itsenäiseksi tänä kesänä.

Ihan kirjaimellisesti en ole vielä kotona. Hain avaimeni vasta tänään, ja meen varmaankin huomenna katsomaan miltä koti näyttää vuokralaisen jäljiltä ja roudaan jotain tavaroita sinne. Oon nyt ollut Mikan luona, ihanaa nukkua taas sen vieressä.

Valokuvia löytyy noin 300, plus kavereiden ottamat kuvat. Lupaan karsia niistä parhaat otokset näytettäviksi. Oon myös luvannut ladata kuvani Facebookiin, joten rekisteröitykää sinne jos haluatte nähdä kaikki.

Nyt tuli taas ikäväkohtaus. Yellowstone oli vaan niin upea kokemus.

10.9.07

Massu taynna hyvaa ruokaa

Kaytiin vihdoin Cassien kanssa Old Faithful Innissa syomassa. Ruokalista oli aika niukka, koska se paikka valmistautuu keittioremonttiin. Mun pihvi oli kuiteski ihanaa, ja kaiken kruunasi taivaallisen ihana mokkajuustokakku. Olen rakastunut juustokakkuun taalla. Viini oli myos varsin hyvaa.

Allo taysi olo iski oikeastaan vasta nyt, jotain 45 minuuttia ruokailun jalkeen. Outoa. Ihan sama, ehka tan aterian voimalla kestaa viela viisi (!!!) paivaa EDR-ruokaa. EDR tulee siis sanoista employee dining room. Ruoan laatu vaihtelee, useimmiten siella on ihan syotavaa ruokaa, mutta esimerkiksi cherry glazed ham naytti ja haisi niin oksettavalta, etta oli pakko menna Geyser Grilliin. Eilen Canyonissa oli tarjolla kiinalaista, lihasuikaleet maistu ihan maksapihveilta. Yak, en syo. Maapahkinavoi- ja hillovoileipa kuiteski pelasti paivan.

9.9.07

Canyon <3

Blaah, uni ei taaskaan tuu. Tai ehka tulisi, jos menisin nukkumaan. En vaan kesta sangyssa pyorimista, mieluummin sit vaikka roikun netissa Cassien koneella.

Kaytiin tanaan Canyonissa, se oli aivan upea. Odottakaa taas vaan valokuvia... Pysahdyttiin kans jarvella, Lake Hotel on aika hieno ja ihan erityylinen kuin Old Faithfulin alueen rakennukset. Taalla kaikki on sellaista vahan romanttista, vanhaa hirsipuuta ja takkoja joka aulassa. Lake Hotel oli valoisa ja avara.

Huomenna mennaan illalliselle Inniin, saa nahda paljonko rahaa menee. Oon kylla taydellisen kyllastynyt meidan ruokalaan, odotan vaan innolla paasya omaan keittiooni. Pubista saa halvalla hyvaa quesadillaa ja juustoa pursuavia pizzoja, mutta siella tormaa kaikkiin ihmeellisiin friikkeihin. Meinasin eilen illalla joutua vaittelyyn Irakin sodasta, tosin se tyyppi oli ihan mukava.

Loysin tanaan meidan automatkalla pari uutta bandia, Barlowgirlin ja Superchickin. Jalkimmaisen lyriikkaa: "You need that boy like a bowling ball dropped on your head / Which means not at all" :D

Viikon paasta oon jo Bozemanissa nukkumassa tai stressaamassa lahdosta. Kahden viikon paasta oon Atlantin ylla. Kolmen viikon paasta sit varmaankin Espoossa. Apua. Kotiinpaluu innostaa ja ahdistaa.

Jos vaikka yrittais sita nukkumista.

7.9.07

Iskallt Ikea-land

Missasin onnellisesti lounaan tanaan, joten menin iki-ihanaan Geyser Grilliin syomaan tuplajuustoaterian. Kuulin siella joidenkin puhuvan ihan aitoa riikinruotsia! Tuli tosi outo olo, ruotsi on jokin asia, joka kuuluu jonnekin ihan muualle kuin tanne. Tuli myos koti-ikava. Meinasin menna puhumaan niille, mutta sitten tajusin etta tuskinpa Ruotsissakaan jutellaan avoimesti tuntemattomille. Musta on tullut ihan amerikkalainen, toivottavasti saan sitten Suomessa hillittya haluni small talkiin.

On muuten kylma paiva. Tanaan jouduin ekaa kertaa paivasaikaan pitamaan takkia ylla. Ehka me sittenkin saadaan lumisadetta viela ennen mun lahtoa, saa nyt nahda. Oon kuiteski kotona ennen routaa.

Keskustelu tanaan tuolla parkkiksella:

Turisti: "Excuse me, have you seen the geyser?"
Mina: "I'm sorry, what do you mean? Did I just see it go off?"
T: "No, do you know where it is?"

En ma oo nahny Old Faithfulia tassa vajaan kolmen kuukauden aikana ku vaan jotain miljoona kertaa... Okei, se turisti ei voinut mitenkaan tietaa etta ma oon tyontekija. Taa alue on varsin sekava aluksi, myonnetaan se, mutta jotkut on vaan niin uskomattoman pihalla. Ihmisilla menee Inn ja Lodge sekaisin, samoin Lodge ja Snowlodge. Joku luuli etta Inn on koko nimeltaan Inn Lodge. Ihan sama vaikka taalla on ties kuinka monta geysiria, kaikki kysyy vaan Old Faithfulista, josta kaytetaan myos sanoja geyser tai vaan it. Se on muuten aika tylsan nakoinen silloin kun se ei purkaudu, lahinna vaan reika maassa josta tulee pahanhajuista hoyrya. Joku Castle tai Grotto on paljon hienompi, oottakaahan vaan jahka naette valokuvia.

6.9.07

En unta saa

Kello on 4 aamulla, ma en saa unta. Mulla on ihan ylitsepaasematon himo Bulgarian jogurttiin, harmi vaan etta sita ei taida saada koko mantereelta.

Tulin nettiin tarkistamaan, paasinko ma tosiaan lapi fyssan lisakurssi ykkosesta. Jep, se on suoritettu, ja ma olin iloisena menossa sinne uudelleen tana syksyna! Sama paa kesat talvet... :P

Joannelta, eli mun jo kotiin Hongkongiin lahteneelta kamppikselta, tuli just meilia. Meinaan alkaa itkea taalla. En olisi ennen tata kesaa ikina arvannut, kuinka tarkeita ja laheisia mun kamppiksista tulisi mulle.

Tahdet, tahdet

Mulla tulee ikava biisoneita ja tahtitaivasta. Taalla nakee Linnunradan melkeinpa joka yo, paitsi silloin kun on kirkas taysikuu. Biisoni on mun uusi lempielain, ne tulee taalla ihan ikkunan alle hengaamaan. Puhumattakaan ihmisista, tulee ihan liian ikava muutamia ihmisia taalla.

Enaa seitseman tyopaivaa jaljella ja maksimissaan viisi aamiaista, jeejee. Yhtaan enempaa en kylla jaksaisi, vaikka edellinen ihan hyva palkkashekki motivoi edes vahasen.

Varasin just hostellit Bostonista ja New Yorkista, oon kolme yota kummassakin. Olisin halunnut olla kauemman aikaa Bostonissa, mutta ainoa kelvollinen hostelli siella on todella kallis. Onneksi hintaan sisaltyy vaikka mita ilmaista.

18 yota enaa Suomeen.