Bloggaus on hyvä vaihtoehto laskareille

Ja mulla on joku ihmeellinen avautumisen tarve, tai jotain.

Äh, huomaa että mulla on kuukautiset tulossa parin päivän päästä. Olen jotenkin tosi huonolla tuulella, tai oikeastaan mielialani vaihtelevat varsin paljon. Voisin elää elämäni onnellisena ilman kuukautisia. Toki voisi aina syödä pillereitä ja ottaa niitä kaksi liuskaa putkeen, mutta ne eivät auta tähän surkeaan oloon. Itseasiassa Mercilonit ja Yasminit tekivät musta varsin raskasmielisen, seuraavaksi täytyy kokeilla jotain muuta merkkiä... No toi ei kyllä liittynyt.

Ehkä mulla on vaan liikaa stressiä kaikesta. Tai jotain. En tiedä. Mitä mä edes yritän sanoa? Mulla on paha olla, mutta en tarkalleen ottaen tiedä miksi? Enkä siis oikeasti tiedä. Nykyään mä osaan useimmiten jopa sanoa, jos jokin on vialla. Aiemmin vaan mökötin/itkin/paiskoin tavaroita ja sanoin että mikään ei ole vialla... Olen suutuksissani rikkonut ainakin penaalin, yhteiskuntaopin vihon, naulakon, kukkaruukun ja varmasti vielä jotain muuta. En tosin paisko tavaroita ihmisten päälle, olkaa huoleti. ;)

Tää saattaa johtua osaksi mun toissapäiväisen pyörälenkin kamalan huonosta keskinopeudesta. Mä tiedän, että nopeudella ei ole mitään väliä, vaan ainoastaan harjoituksen kesto ja syke merkitsevät. Mutta silti. Nopeus on helpoin tapa mitata omaa edistymistä. Okei, siitä lenkistä suurin osa oli kaupunkiajoa, mikä hidastaa joskus aika reippaastikin. Voisin tänään lähteä Solvallaan, mutta se reitti on varsin hidas kun siinä on niin skitsoja mäkiä.

Delin tassu on muuten kunnossa taas. Huh. Onneksi se tassu oli vaan loukkaantunut, eli ontuminen ei johtunut kyynärniveldysplasiasta.

Voisin mennä syömään. Mielenkiintoista kuinka puran kaiken pahan olon ruokaan, eli joko sen nauttimiseen tai siitä kieltäytymiseen. Yläasteella joka ikinen murhe ja kriisi kääntyi lopulta painosta panikointiin ja toissakeväänä purin sydänsurujani ja koulustressiäni herkkujen syöntiin. Tällä hetkellä tuntuu että mulla ei ole varaa syödä, mutta on pakko tai muuten mä päädyn tyhjentämään illalla jääkaapin kotikotona. Ja isillä on oikeasti varsin epäterveellisiä ruokia siellä.

Helkatti, on mulla varaa syödä. Mä olen juuri sopiva ja hyvä tällaisena. En vain itse usko sitä juuri nyt. Pitäisikö mennä Nyyti ry:n syömishäiriöryhmään? "Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka kokevat syömiseen ja omaan kehoon liittyvien ajatusten ja toiminnan olevan liian hallitsevia tämänhetkisessä elämässään." En mä kyllä ole tarpeeksi sairas tonne. Ruoka ei hallitse mitenkään häiritsevästi mun elämääni. Tää on vaan yksi liikaa massaa -päivä. Näitä tulee ja menee, onneksi ei enää viikoittain.

Nyt mä lähden syömään spagettia (en koko annosta) ja laskemaan samalla matikkaa. Upotan murheeni kompleksilukujen "kiehtovaan" maailmaan... :P

[Hiljaista on]