Voi helvetin kuustoista

Mä en ole vuoteen itkenyt painostani. En ole itkenyt jalkapallon takia varmaan pariin vuoteen.

Tällä viikolla on tullut harrastettua kumpaakin. Ensimmäisestä haluaisin puhua, mutta en kehtaa enkä osaa. Jälkimmäisestä en halua kuulla yhtään mitään enää ikinä. Sitä ottelua ei pelattu, en halua kuulla yhtään mitään siitä.

Mä en ikinä laihdu, koska mä en osaa. Mun itsekurini on verrattavissa ameeban aivokapasiteettiin. Miksi mä olen näin possu? Miksi mä en voisi olla 12 kiloa hoikempi? Mä olen ollut, miten onnistuin? Miten kaikki muut tekee sen?

Musta on muutaman kerran tuntunut siltä, että en ole halunnut mennä johonkin juttuun, koska olen niin pyöreä. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että "unohdin" ottaa Portugaliin uimapuvun/bikinit mukaan. Aika pelottavaa oikeastaan.

En myöskään oikeastaan halua sanoa, että harrastan pyöräilyä, kun kukaan täysjärkinen ei uskoisi sitä mun vartalostani. En mä toisaalta edes harrasta, 2 kertaa viikossa joku saatanan lyhyt lenkki ei ole kunnollista pyöräilyharrastusta nähnytkään.

Huomenna on parempi olo, menen siis nukkumaan.

(Vielä pieni hehkutus: JEEEE!!!! MUUTAN OTANIEMEEN!!!!1111!!111!!!111)

Jalkaterät, hiukset, silmät, pisamat, nenä, kasvot noin yleensäkin, rinnat. Tuossa siis vartaloni ne osat, joista tykkään. Valitettavasti näen itse heti hiusten jälkeen hirveän pallomahan ja liian isot reidet.