Masentaa ihan helvetisti. Haluaisin itkeä, mutta kyyneleet ei vaan tule. Oon siis vaan kiukkuinen ja haluton tekemään yhtään mitään. Ja sitten on sellainen olo, että kukaan ei ymmärrä, miksi mä olen niin maassa. Hitto soikoon, viimeisen puolentoista vuoden ajan Euroavia on ollut todella iso osa mun elämääni. Olen ollut mun muihin hallituskumppaneihin yhteydessä päivittäin, eli useammin kuin kehenkään muuhun, Mikaa lukuunottamatta. Nyt se loppuu, ja on niin tyhjä olo.

En siis pääse huomenna lähtemään meidän vuosikokoukseen. Olisin niin halunnut nähdä meidän koko hallituksen vielä kertaalleen samassa paikassa samaan aikaan. Pakko järjestää joku tapaaminen myöhemmin. Mä olin niin odottanut sitä, kun hallitusvaihdon jälkeen voisi vaan ottaa rennosti ja juhlia. Taidan sit vetää yksin skumppaa täällä tai jotain yhtä säälittävää.

En olisi halunnut tän vuoden päättyvän näin, en todellakaan. Helvetin umpisuoli, pitikö sen tulehtua just nyt? Huonomminkin olisi voinut käydä, jos tää ois käyny ens viikolla, mä oisin joutunut serbialaiseen sairaalaan. Hui.

Tekisi mieli kirkua, paiskoa ovia, heittää astioita seinään, ottaa unilääkettä ja nukahtaa, ettei tarttis ajatella. Mulla ei ole unilääkkeitä, ja Deli järkyttyisi liikaa noista muista. Tai sitten ois ihanaa lähteä lenkille, ja juosta niin kovaa, että ei enää ajattele mitään muuta. Mut eeeheeeei, mulla on vielä 3-5 viikkoa liikuntakieltoa. Itkeminenkin auttaisi varmaan, mutta sekään ei nyt oikein tunnu onnistuvan jostain syystä.

Että voi vittuperkelesaatana vaan.