Mulla oli tuossa jokin aika sitten hirveä hinku muuttaa Mikan kanssa yhteen. Ei olla kuitenkaan vielä muuttamassa saman katon alle, koska mulla ei oikeastaan olisi rahaa (en saisi asumistukea, koska omistusasunto ja Mikan tulot) ja Mika on niin tyytyväinen nykytilanteeseen, eikä halua turhaa kiirehtiä.

Noniin, tajusin kuitenkin että on oikeastaan aika ihanaa asua yksin. Saan katsoa Lostia koko yön koneelta, eikä kukaan häiriinny ja käske laittamaan ääntä pienemmälle. Voin myös olla ihan rauhassa täysin epäsosiaalinen ja maata sohvalla (vaikkapa sitä Lostia katsoen) jätskipaketti sylissä, eikä kenenkään tartte nähdä mun alennustilaani. Lisäksi vastaan ihan itse omasta sisustuksestani, eli kaikki mun tärkeät valokuvat pääsee seinälle, samoin mun raha-asiat ja ruokahankinnat on ihan mun omia asioita. Joten miksi kiirehtiä, joskus voi kuitenkin tulla ikävä tätä itsenäisyyttä?

Muuten oonkin sitten niin pariutunut, että melkein ällöttää. Ekaa kertaa elämässäni en koe seurustelua mitenkään ahdistavana tai vapautta rajoittavana. Hyvä näin.

Keskiviikkona lähdetään isin ja Delin kanssa Rovaniemelle, tullaan sieltä vasta maanantaina takas. Kiva päästä taas sinne, edellisestä kerrasta on jo yli vuosi aikaa.