When you walk away I count the steps that you take

Mika lähti viikoksi Ruotsiin katsomaan pikkuhuuhkajien taivalta alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. Olen nyt siis yksin kotona, ja tää on outoa! Olen toki aiemminkin ollut yksin täällä, parhaimmillaan/pahimmillaan kaksikin yötä peräkkäin, mutta en ikinä kokonaista viikkoa.

Kai tästä juhannusleskeydestä täytyy ottaa kaikki irti! Ensinnäkään kukaan ei raahaa mua minnekään jumalan selän taakse viettämään juhannusta, vaan saan olla kaupungissa (siis Espoossa, tää mikään kunnon kaupunki ole...). Voin myös esimerkiksi polttaa mun hienoja vaniljantuoksuisia kynttilöitä, joita ostin 100 kappaletta Ikeasta, ja joista Mika saa astmakohtauksen. Voin myös tehdä kastikkeita, joita varten täytyy keittää maitoa, sillä normaalisti Mika saa siitäkin astmakohtauksen. Saan katsoa huomenna rauhassa Muodin huipulle ilman ylimääräisiä, ei-toivottuja kommentteja ohjelmasta. Sänky on myös kokonaan minun, voin halutessani nukkua vaikka poikittain.

Mutta silti, miten mulla on jo nyt ikävä?